Olen miettinyt kun kuolen jääkö kukaan minua oikeasti kaipaamaan.
Silloin kun kuolen en saa enää sitä tietää.
Olen tehnyt paskoja asioita, mutta tuleeko elämästänne parempi kun lähden ?
Et saisi ikinä nähdä minua.
Et kuulisi koskaan nauruani.
Olisin vain poissa.
Minä pois = ongelmat pois.
Onko minussa mitään hyvää puolta jota tulisit kaipaamaan ?
Et ikinä voisi olla kanssani.
Kaikki yhteiset unelmat, poissa.
Joten tee se nyt, kaikki mitä haluaisit sanoa minulle/tehdä, tee se !
Sanonta "koskaan ei ole liian myöhäistä" ei pidä paikkaansa.
Se hetki kun viimeksi näimme, saattoi olla viimeinen hetkemme yhdessä.
Jos sinulla on joku asia jonka halusisit sanoa tai tehdä minulle niin pian voi olla jo myöhäistä,

joten ota aika käsiisi ja käytä se hyväksesi.
Kuuntelen sanojasi ja tekojasi aina.

 

Aina ku mietin sua ni mun sydän alkaa hakkaa,

se toistaa sun nimee uudestaan ja uudestaan.

Muistan sen päivän ku eka kertaa riideltiin,

se paska sai mut sekottumaan unelmiin.

Välil mä mietin et mitä on rakkaus?

Onko se turhaa?

Vai onks se oikeesti vaa henkistä itsemurhaa.

Mietin et kannattaako koskaan rakastuakkaan.

Itteensä kiduttaa,

lopult siin kuitenki sydämensä murtaa.

 

 

Tän keksin, ku rupesin kelaa kaikkia vanhoja juttuja, ja asioita jotka tuntuu musta yhä todella pahalta.

Mul on ollu vaikeit aikoi, mut aina oon selvinny,

tiedän jo sen, et kyl mä jatkossaki selviydyn.

Menetin kaiken ja se paino maahan,

paikkaan arpii mut pelkään et saan uuden haavan.

Kaikki oli syytäni, mä pyytäisin anteeks.

mut pelkään, et sä pyyntöni hylkäisit.

Kukat kuihtuu, terälehdet putoaa.

Liakki sammuu, savu ilmaan nousee vaan.

Tätähän sä halusit, tuhota mut kokonaan.

Mut kai sä hani tajuut, et must ei oo tehty luovuttajaa.

 

Tää runo sai alkunsa, ku luin vanhoja tekstejä päiväkirjasta,

ja niistä oon huomannu et kuinka monesti mut on painettu alas,

mut huomaa myös et oon aina noussut ylös. 

Siinä mies maallisten mietteiden.
Vanki vallan ja henki heikkouden.
Astu sisään puutarhaani. Ikuinen elämä.
Toiveet, tuska, ikävä.Olkoon täst edes seuranas` oi syntinen orja.
Avaa ovi menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaan.

 

Tää runo tuli siitä, ku en vaan millään keksiny enää mitä kirjotan,

mutta runosuoni sykki silti. Halusin jotain erinlaista, 

jotain mitä en oo ennen kirjottanu.

 

Kesällä iltasin taivaalle katsoi, 

näki linnun, siivessä murtuma, tajusi